Mä oon oikeesti ihan hukassa itseni kanssa.
Mä en tiiä mitä mun pitäis tehä
haluisin vaan laihtua ja laihtua
mutta nyt mulla on ihan pieni ääni päässä aina välillä,
joka sanoo että mä voin luovuttaa, mä voin syödä, mun pitää syödä
mutta mä en saa, en saa syödä, mä lihon, ja mä en halua lihoa
mä en halua luovuttaa, mä en halua lopettaa tätä
ainakaan vielä
mä en oo valmis siihen vielä
Mä haluun jatkaa tätä vielä
vaikka ihan vähän vaan
mä haluan tuntea itseni pieneksi,
edes hetkeksi
välillä musta tuntuu vaan, että jos en saa laihduttaa, niin ei mun oo mitään järkeä olla täällä
mä elän vaan laihduttamiselle
ja se viedään multa pois
mitä mulle jää?
Mä en tiedä.
mä en tiedä mitä mä teen
en osaa enää olla onnellinen
tai en mä varmaan ikinä ole ollutkaan, aidosti
mutta nyt mä oon jo niin syvällä,
etten mä pääse ikinä täältä täysin ylös
mua ahistaa kaikki, mitä mun pitäisi tehdä,
mä en halua tehdä aina vaan sitä, mitä muut käskee
muuta silti mä teen
enkä valita sanallakaan
koska mä en vaan jaksa
mulla ei oo voimia edes siihen
Ja ne sanoo, että ne ymmärtää
mutta eihän ne oikeesti älyy mitään
ei niillä ole mitään ääniä pään sisällä, jotka käskee tekemään, tai olla tekemättä
Ei niistä maailma näytä näin tyhjältä
eihän tässä oo mitään järkeä
mitä järkeä, että ne lihottaa mut läskiksi
kun mä kuitenkaan en ikinä oo itteeni tyytyväinen tälläsena
sitten kun saan tilaisuuden, niin mä kuitenkin alotan sen uudestaan
ihan sama kuinka kauan siinä menee
ei se auta, että mä käyn ravintoterapeutilla
tai fysioterapeutilla
ei nekään tiedä, kuinka paljon mä inhoan itseäni
ei ne tiedä, mitä mä nään, kun katson peiliin, ja näen itseni
ei ne tiedä siitä inhosta, joka muhun vyöryy, kun katson itseäni
ne ehkä sanoo, että ne tietää
mutta ei ne oikeasti voi tietää
ainoastaan mä tiedän sen
koska mä olen kokenut sen
ja koen sen joka kerta kun nöen itseni
ei ne tiedä, että jos ne ei anna mun laihtua, niin mun ei oo mitään järkeä jatkaa tätä enää
Mä itken taas koko ajan
ei siihen tarvita kuin yksi katse tai sana
niin mun kipu yltyy niin pahaksi
että se tulee ulos
mutta jos se vielä pahenee, sekin loppuu taas
ei sitä kauan kestä
sitten se kaikki jää mun sisälle
eikä tuu ulos kyynelinä
vaan verenä
jonka määrä kasvaa kun olo pahenee
anteeksi, mä en vaan pysty kertomaan tätäkään niille
en sano puoliakaan mistään kenellekkään ääneen
mä en vaan pysty
ei sanat kerro mitään
ei ne kuvaa tätä oloa yhtään
tai sitten mä en vaan osaa sanoa oikeita sanoja
voi rakas... mä _tiedän_ miltä susta tuntuu. ja uskon että nekin voi tietää, jotkut voi olla kokenu itteki tän paskan. tai mä ainakin uskon et sellaset ihmiset hakeutuu helposti semmoseen ammattiinki, tiedä sitte.. mut kuitenki, sun pitää pystyä puhumaan että voit parantua ja olla onnellinen. se on sairaus, sairauksista voi parantua, muista se ihana♥
VastaaPoista