ihan tiedoksi teille, mä jatkan kirjottamista toiseen blogiin (elämän sirpaleet) koska mulle luvattiin, ettei sitä enää lueta...siis ettei aikuiset täältä lue sitä. eli se ei oo enää salanen, vaan ihan kaikkien luettavissa:) profiilista löytyy

onks kaikki, ketkä aikoo jatka mun tekstien lukemista, antanut s-postin osotteen kommentilla?
jos ei,niin antakaa, en julkaise kommentteja:) jatkan siis elämän sirpaleet-blogin kirjottamista, löydät sen mun profiilista. sieltä voi luka mun tän hetken kuulumisia

Nyt en enää kirjota tänne blogiin oikeen mitään, noi aikuiset lukee tätäkin... kirjotin nyt sitten elämän sirpaleet -blogiin(klikklik) ja kutsun saa, kun laittaa kommentilla sähköpostiosoitteen, en julkaise niitä:)

miten mua voi sattua näin paljon?

mikä mua oikeen satuttaa näin paljon?

mikä mua estää olemasta onnellinen ja nauttimaan elämisestä?

Mikä mut oikeen saa haluamaan kuolemaa?

Mikä mut saa satuttamaan itteäni?

Miks mä haluaisin vaan itkeä ja huutaa ja raivota kaikille, mutten pysty?

Miks mua ahdistaa näin paljon?

Mä en pysty kattomaan ketään silmiin 

mä pelkään että ne näkee jotain

tai sit mä pelkään mitä mä nään niiden silmistä

mä en haluu kertoo kenellekkään tästä tuskasta

Mä vaan nauran ja esitän että kaikki on hyvin, 

vaikka näkymättömät kyyneleet valuu koko ajan mun poskia pitkin

Ja näkymättömät kädet kuristaa kurkkua ja estää mua hengittämästä vapaasti

Ne puristaa mua joka puolelta ja estää mua elämästä

ne haluu vaan että mä kuolen

Mun tekis vaan mieli ottaa joku terävä, ihan sama mikä,

ja viiltää niin syvälle kun mä vaan pystyn

Mä suunnittelen koko ajan, miten mä teen sen

pitäiskö vaan viiltää valtimo auki?

vai pitäskö tehä se jollain kivuliaammal tavalla

Jos mä en vielä tänään sitä tee, mieli kyllä tekis

jos mä koittaisin selvitä ens viikost hengist, ja sit viikonloppuna... 

mä en oikeesti vaan jaksa

mä tiedän etten mä tuu ikinä nauttimaan elämästä

sillon voisin elää hetken kauemmin, jos mä voisin laihtuu

mut mua lihotetaan nyt ja mä tuun lihomaan ihan helvetisti

ja sitä mä en todellakaan halua

Ja kukaan ei pysty auttamaan mua, ei osastolla olo paranna mua 

eikä lääkkeet vie tätä kipua pois musta

Mä en nää muuta kun yhden ratkaisun

Pää lyö tyhjää

ainoot ajatukset mitkä pyörii pääs

"mite voisin ottaa veitsen ilman et noi huomaa ja mennä omaa huoneesee viiltämää valtimo auki"

"mite voisin tappaa itteni nyt mahdollisimman nopeesti"

tääl jokanen aikuinen tulee juttelemaa mul ja kyselee koko ajan että millanen olo on

en mä niille osaa mitään sanoa

tai en mä tännekkään sitä osaa kirjottaa

ei tätä voi vaan kuvailla

on vaan niin helvetin paha olla

mun tekis niiin paljon ottaa joku veitsi ja nähdä ees verta

Mä en haluu sinne osastolle huomenna

mun olo ei todellakaan helpotu siellä

haluisin vaan jäädä tänne

et voisin viiltää nii paljo kui huvittaa 

...tai lopettaa tää kokonaa

Mut nyt tekis mieli viiltää vaik noi tarkistaa kädet ym. joka päivä 

haluun vaan nähä verta ja tuntee jotain muuta kun tän hirveen olon

Must tuntuu et mu pitäs mennä sanomaan jotain mun omahoitajalle tästä

mut en mä osaa sanoa tällästä ääneen 

ja sit se vaa kiikuttais mut sinne osastolle minne en todellakaan haluu

en osaa oikeesti kirjottaa nykyään enää mitään, oon pahoillani. 

Mut mun ajatukset on jotenki va nii sekasi

ettei täst tuu mitään 

Mä ihmettelen jos joku jaksaa lukee tätä samaa paskaa aina vaa... 

mut tätä mun päässä nyt vaan on tällä hetkellä

Miten voi olla näin helvetin paha olo?

Mun tekis vaa mieli ottaa jotai terävää ja viiltää nii syväl ku vaan on mahollista
mieluiten valtimosta, ettei tarttis kestää tätä paskaa enää hetkeekää kauempaa

Nyt mun pitäis varmaan mennä takasin sinne osastolle, mut en haluu, koska sit en pysty tekemään mitään itelleni eikä siit oo muutenkaa mitää hyötyy et hengaan siel ja mul tulee vaa entist paskempi olo jos mahollista
Eikä ne osaa auttaa siel, määrää vaa lisää lääkkei, masennukseen, ahdistukseen, nukkumiseen, sit ne antaa rauhottavaaa ennen ruokailuu...sit ne luulee et mä parannun ku ne vähän nostaa lääkemäärää...

Mut mikä ees auttais mua?ku en osaa puhuu kellekkään, pitäs vaa uskaltaa kertoo kaikki mutku ei vaan pysty...
Mikä siin on oikeesti niin vaikeeta? En mä voi vaan sanoa niille että "joo haluisin just nyt tappaa itteni ku ahdistaa niin helvetisti etten kestä enää"" joo varmasti... ja en mä osaa selittää mitään kenellekkään just sillee miten asiat on... Vittu helpompi ois vaa ottaa veitsi ja viiltää valtimo auki...

Joo sori hilpeetä tekstiä taas, mutku on vaa nii paska olo... Kerron ehkä siit osastost siit enemmä joskus myöhemmi, sori:(

vittu nyt ahistaa niiin helvetisti. Mun pitää syödä ihan sairaasti, enkä oikeesti pysty!!! Ja nyt tilanne on se, et jos käy kerran niin, etten saa syötyy mun annosta vaaditussa ajassa, ni se on sit nenämahaletku heti... Voi vittu oikeesti! Lääkäri sanos vaa et paino on laskenu liika täsä parin viikon aikana ja se täytyy saada nousuun... Painoin tiistaina 44.6... en haluu lihooooo!!! pelkään sitä ihan sairaasti! 
kerron siit osastost siit vähä enemmä sit myöhemmi tänää, nyt oon lomal, meen sinne takasin sunnuntaina

Kiitos hirveesti kaikil ketkä nyt ootte tsempannu mua!!! Mä nyt meen huomen sinne osastol, enkä tiä millon pääsen seuraavaks koneel... mut kyl mä varmaa reilu viikon pääst pääsen!!

Koittakaa pärjätä kaikki te ihanat!! Ootte kaikki tärkeitää!!!<3

Mä en taaskaan tiedä. Mä en oikeesti yhtään jaksais tätä oloa, ihan hirvee olo koko ajan, koko ajan tekee vaan mieli tappaa ittensä, se tuntuu vaan houkuttelevalta, siinä ei oo mitään negatiivista siinä ajatuksessa. Se olis vaan helpotus mulle. Nyt se osasto tuntuu huonolta idealta, koska sillon mä en pystyis lopettamaan tätä sillon ku mä haluan. Mua pelottaa, et ne lihottaa mut ihan palloks ja mä en voi estää sitä, koska jos en syö tarpeeks, ne laittaa mut letkuihi... Vittu oikeesti iha perseestä. Paitsi että meen kuitenki sinne nuorisopsykiatrisel osastol, siel hoidetaan pääasias mun masennusta ja ahdistusta, muttei syömispuolta niinkään paljoa varmaan... koska ei toi oo mikään syömishäiriöosasto. Ja siihen mä en ees halua apua, mä haluun laihtua.

Mua ahistaa kaikki taas ihan järjettömästi, en kestäää! Täst ei tuu oikeesti mitään. Mä en pysty kirjottamaan, ku ei oo sanoja. En oo pitkään aikaan enää kunnolla pystyny kirjottamaan tänne, mut ehkä sit joskus taas...

osastolle-->

Se olis sit huomen osastolle. Aamula kklo 8. Se osastolääkäri soitti mun omahoitajalle, ja ne tuli siihen tulokseen, et mun ois parempi siel osastolla.

Mä en tiiä, et kui kauan oon siellä, mut kyl mä vissiin ainaki muutaman viikon oon. Mut ku mä oon vapaaehtosesti menos sinne, ni mul on helpompaa, pääsen viikonlopuiks lastiksee ja muutenki pääsen helpommin ulos ja kaikkee…

Nyt mä sit kyl toivon, et siit ois jotain apuu, koska mun olo on ihan hirvee koko ajan, ja jos tä ei parane, ni en kestä olla siel…

 

Nyt ei taas tuu mitään tekstii, sori.

Mulla on pahempi olo kun ikinä

Mä en tiedä miten mä tuun kestämään 

Mä en montaa päivää pysty kestämään tän kanssa

Mä tiedän, että mä pystyn lopettamaan tän ihan milloin mä vaan haluan

Mutta mä en tiedä, miks mä en vielä oo tehny sitä

Eilen taas pitkästä aikaan viilsin, käsiin

Mä en tiedä, miten mä pystyin olemaan niinkin kauan ilman

Kai mä ajattelin, että mä lopetan sit kaiken kerralla

nyt mul on kyl tullu myös sellanen olo, et mä haluun parantua. Ja must tuntuu, etten mä pysty siihen tääl lastiksessa... Oon tänään miettiny sitä osastoo, et pitäskö mun mennä sinne ihan vapaaehtosesti. Mä voin mennä sinne millon mä haluan, mut otetaan kyl sisään. Mut sit oisin siel 4-6viikkoo... 

Ja en tiä, jotenki siel oli tosi ahistavaa. Mut jos en mee sinne, ni mä oon aika varma, et mä en tuu selviimän montaa päivää...  

Mä meen sinne ehkä huomenna, jos mul on viel yhtä paha olo kun nyt. Nyt mul ei oo ees saksii, se polityyppi soitti mun omahoitajal tost viiltelyst, ku kerroin sille, ja sit mult lähti sakset. Mut ehkä ihan hyvä, ei tuu lisää arpii...

Mut ilmotan huomenna, jos menen sinne osastolle...

osastoreissu

No mä lähin perjantaina sitten terveyskeskukseen, kun aikuiset pakotti, ja siellä se lääkäri teki lähetteen sinne samalle osastolle, kun viimeksi. Nyt mua tultii hakemaan ambulanssilla, koska se oli pakkolähete tai jotain. Oli se viimekski mut sillon me saatiin kuitenki mennä omal autol...

No siellä me odotettii, et joku päivystävä lääkäri tulis. Sit se tuli ja menin sinne haastatteluun ja siel se sit kyseli et miks en syö jne. Sit mut punnittii ja katottii et täytänks mä "anoreksian kriteerit" eli mun bmi:n ois pitäny olla alle 18, mitä se ei tietenkään ollu, ku painoin 46.5, eli bmi oli 18.4...
Sit ne miettis vaik kui kauan et ottaaks ne mua sinne, ne ei ois halunnu, mut kyl ne sit otti ku en pystyny lupaamaan etten tee itelleni mitään ja syön, jos pääsen pois...

Siel ei ollu todellakaan kivaa, ekana iltana mua uhkailtii nenämahaletkul ja kaikkee... En haluu sinne uudestaan...
Mul on ens maanantain joku arviointikeskustelu siel, sit katotaa miten oon pärjänny tai jtn...

Mut sit mul on joku kriisipaikkaoikeus sinne, eli jos mun tilanne menee nii huonoks, et tarviin osastohoitoo, ni voin mennä suoraan sinne ilman mitää lähettei tai mitään...

Mut en usko, et pystyn syömään ton ateriasuunnitelman mukaan, siin on liikaa ruokaa mul, en mä vaan pysty syömään niin paljon...

En taaskaan osaa kirjottaa, ei tuu mitään, liian paha olo, ei löydy sanoi...
Nyt voi alkaa lukemaan teijän postauksianne, jos pystyn keskittymään...

En oo suostunu vieläkään syömään. Seisoin tosa varman tunnin, mut en suostunu syömään. En mä vielä voi syödä. Aikuiset sanos, et jos en yhteen mennessä oo syöny mitään, ne soittaa ambulanssin hakemaan...
Mut mun pitäs syödä varmaan ruokaa, ihan lämmintä siis, ja en todellakaan pysty. Aattelin kysyy noilt, et jos riittäis et syön vähän jugurttii,mut en oo viel saanu kysyttyy. Tiiän, ettei se oo tarpeeks...

Mut vittu mä en pysty syömään, vaik noi kuin sanois et tä on vaan jotain tyhmää esittämist, ja helpompi ois vaa syödä. Mut ei oo.

En tiiä, mikä siin on niin helvetin vaikeet, mut mä en vaan pysty enää syömään niin paljon...Oon nyt pystyny melkee kaks viikkoo syömään nii helvetisti, ja nyt en enää pysty,mun pää ei kestä. Jos mä oikeesti joudun syömään sen suunnitelman mukaan, ni mä tapan itteni, ihan oikeesti. Mä en pilaile.

Mä en suostu syömään. Puoli neljän ruokailussa lopetin syömisen muutaman haarukallisen jälkeen. Hakkasin lihoja muussiksi puolitoista tuntia, kunnes lopetin. Aikuiset huutelivat vaan eetä "Pistäs sitä haarukkaa välillä suuhunki, ei se ruoka noin katoa"
Mä istuin siinä pöydän ääressä puoli neljästä puoli yhdeksään, mä en pystynyt syömään, enkä halunnut. Ei mulla ole lupaa syödä. Aikuiset yritti saada syömään,mutta ei tulosta. Ne ehdotti, että söisin jotain muuta ruokaa, mut mä en suostunu. Mä vaan sanoin että en syö. Välillä ne tuli istumaan mun viereen ja selitti että jos en syö niin huomenna joudun sairaalaan ja että ne ei tee sitä mun kiusaks vaan koska ne on huolissaan. Joo seli seli. Mä en silti syönyt. Ei ne tolla saa mua syömään. Sitten välillä ne tiuskas et "lopeta toi pelleily, sitähän toi on" ja sit ne taa shetken pääst selitti et ne älyy et se en oo mää, vaan se sairaus, tai jotain...

Sit ne teki myönnytyksiä, mun ei tarvinnu syödä sitä riisii ja lihakastikset ollenkaan, vaan iltapalaleivät, mutten suostunut syömään niitäkään, en mä voi syödä.
Sit toinen aikuisit tuli taas istumaan mun viereen, ja yritti saada selvil, et miks mö en voi syödä, ja kyseli koko ajan kaikkee, mut en mä kauheen hyvin vastannu. Ahisti niin helvetisti. Enkä muutenkaan osaa puhuu kaikil...
Sit se luovutti puol yheksän aikaa eikä mun tarvinnu enää istuu siin tuolil, vaan menin kattomaan telkkaria.
Nyt se juttelee tuolla yölön kanssa musta, niil on kauhee keskustelu käynnis, yökön pitää yrittää saada mut syömään. Ei se pysty, ei kukaan pysty, mä en sy, mä en saa syödä.

Mä en tiedä, millon mä aion seuraavaks syödä. Mä en tiedä, millon mä oikeesti voin syödä. Mut jos en huomen syö, joudun sairaalaan... Mut mä en haluu syödä.

Eihän se eilinen olo sitten kestänytkään kauaa, iltapäivällä alko ahistamaan taas ihan helvetisti, ja koko loppuillan oli ihan sairaan paha olla...
Nyttenkään ei oo sen parempi olo, ahistaa sairaasti ja stressaa fysioterapia, joka mul on tänään puol yhentoista aikaan...

Nyt mä haluun vaan lopettaa syömisen kokonan, mä en halua syödä mitään, en enää ikinä!
Miten ruoka voi olla noin helvetin vaikea asia? Siis oikeesti, se ahistaa ihan helvetisti. En mä saa syödä, mä oon läski, ei mul oo oikeutta syödä,kyl mä pärjäisin ilmankin...

Mä en osaa kirjottaa nykyään enää ollenkaan, ei siit vaan tuu mitään, joten anteeksi postauksen laadut...

mul on ollu ihmeen hyvä päivä. Vaik mul oli tänään ravitsemusterapeutti. Kyllähän siel ahisti vitusti,mut sit se meni ohi ihmeen nopeesti. Nyttenki on sellanen olo, et vois ehkä tehäkki jotain, mikä on aika ihme. Lauloin äsken tääl, mitä en oo tehny piitkään aikaan. Ja muu tenki jotenki parempi olo...
Alkaakohan se lääke vaikuttaa? Nyt oon syöny puoltoist viikkoo sitä, lauantaist saakka sitä 20mg annost...

Onhan mul hetkii, ku on paha ollo ja vaan jäädyn ja haluun pois, mut nyt on ollu myös hyviä hetkiä.

Mut silti must tuntuu, et ei mul kuulu olla hyvä olo, en mä saa nauttii mistään, ei mun kuulu.

Mä estän itteäni nauttimasta.  Miks? Miks mä en sais nauttii mistään, miks mul pitäs olla ihan paska olo koko ajan?

rintaa puristaa

henki ei kulje

tuntuu kuin olisi ylimääräinen möykky mahassa

haluun pois

mä en jaksa tätä oloa

tekis mieli ottaa taas ne sakset, mutta ei sekään hyödytä tarpeeksi

se ei satu tarpeeksi

pitää tehdö jotain enemmän

jotan,mikä sattuu enemmän

jalat on koko ajan viemässä ulos

eikä tulossa takaisin

mutta toistaiseksi mä oon vastistanut niiden tahtoa

mutta en tiedä kuinka kauan jatkan

Mä oon vaan niin väsyny tähä paskaan

mä en jaksa

aikuiset selittää lukiosta ja kaikesta tulevasta,

ja musta tuntuu että ne puhuu jostain toisesta ihmisestä

eihän tuo kosketa mua?

en mä oo tekemässä mitään

kaikki ahistaa ihan järkyttävästi

ainoo mitä mä nyt haluan

mä haluan pois täältä, lopullisesti

mä en voi itelleni mitään, mä en jaksa esittää enää kauaa

mul on vaan niin helvetin paha olo

mä en osaa kirjottaakkaa enää mitään

wrhwehqejkqerkjkeq ei täst tuu mitääään sori

Ensin kiitos hirveesti kaikille ihanille, ketkä ootte nyt viimeaikoina tsempannu mua kamalasti <3

Mun pää on jotenkin sekasin, mä oon ihan sekasin. Joo, mä esitän kyl ilosempaa kun aiemmin, kukaan ei pysty näkemään mun lävitse.
Koko ajan mä ajattelen vaan, etä milloin mä teen sen, miten mä teen sen.

Nyt on sit koulut viimein loppu, kaikki muut itki siel ihan sikana, ja mä en tuntenu mitään. Mä en ees oo tajunnu, et koulu on loppu, tai ei sil oo mul ees mitää välii, ei millää oo mul mitää välii, en mä kuitenkaa osaa nauttii, oli loma tai ei...

M pyys, et tullisin yhen meijän luokkalaisen luo, sinne menee melkee kaikki meijän luokkalaiset, mut en mä haluu, enkä ees pääse, ku mun pitää tulla syömään vittu kolmen tunnin välein... Eikä muutenkaa kiinnosta kattoo ku toiset juo päät täytee, ku mä en ite aio juoda mitää...

Ja mä en oo tehny koulun eteen _mitään_ koko ysin aikana, varsinkaan keväällä, ja silti mun keskiarvo nous! Siis mitä vittua? No, eipä se mua haittaa... opet oli vissii armollisii viimisenä keväänä...

HYVÄÄ KESÄLOMAA KAIKILLE IHANILLE ♥

no one can’t fix me, i’m too broken

Mä en oikeesti tiedä, miten mä aion jaksaa kauaa…

Yöt menee siihen, että mä mietin itsemurhakirjeiden kirjottamista

eilen mä kirjoitin jo

en mä voi lähteä täältä sanomatta mitään

ja siihen, että mä mietin hyvää tapaa lopettaa tän

mä en vaan voi itelleni mitään

Se olis niiin paljon helpompi vaan hypätä jostain alas,

mut kai mä täällä pysyn

ainakin hetken vielä

Mut miksi?

Mä en osaa vastata tohon

ku mä en tiedä

mä en todellakaan oo täälllä sen takia, että haluaisin

mä oon täällä vaan muitten ihmisten takia

tiiän, oon sanonu sen jo aiemminkin, mutta se on totta

Mut en mä loputtomiin voi vaan niittenkään takia jatkaa tätä näytelmää

mä en pysty katsomaan tulevaisuuteen

miksi pitäisikään

en mä kuitenkaan ole täällä enää syksyllä

mä tiiän, mä en tuu selviimään edes kesästä

ei oo varmaan ollu ikinä näin vaikeeta ilmasta mun tunteita

mä en enää osaa

tä kirjottaminenki on ihan hirveen vaikeeta

mul vaan on jotenkin niin helvetin paha olla

mä en oikeesti tiedä kuinka kauan mä jaksan

päiviä, vai viikkoja

vuosista mä en edes ala puhumaan

niin pitkälle mä en uskalla katsoa

mä en usko ikinä selviäväni niin pitkälle

 

Vaikka mulla on ihan helvetin paha olla,

niin silti mä oon pystynyt esittämään enemmän ku aikoihin

en tiedä mistä se johtuu

ehkä siitä, että jossain sisimmässäni mä oon jo luovuttanut

mun ei enää tarvitse ajatella, että mä en ikinä tuu selviimään tästä

koska mä tiiän, että jos musta tuntuu, että on liian vaikeaa, niin mulla on helppo keino lopettaa tää

oon mä sen aiemminkin tiennyt, mutta nyt se tuntuu jotenkin todellisemmalta kuin aiemmin

nyt mä oon varma, että mä teen sen, kun tuntuu siltä

Oho, iskä tulikin äsken käymään täällä. Olin vähäsen yllättyny. Se toi sen koiranki mukana, sil on nykyään sellanen 4 ja puol vuotias rotweileri :3

Juteltii siinä sitten jotain, ei me tästä pahemmin juteltu, sanos vaan että "jaha, mä kuulin että sä oot lopettanu syömisen" 

Juteltii sit ihan vaa yleisesti että miten menee ja sellasta... Oli kyl ihan kiva nähä pitkäst aikaa... Se sanos et sil on ollu ikävä mua "ihan pikkasen vaan"

Jos nyt sit nähtäis sit taas vähä useemmi, ku on vähä jääny...

Joo turha postaus, tiedän, mut halusin silti ilmottaa!:D

vittu mä sekooon oikeesti. mul on ihan järkyttävä olo koko ajan, sellanen ihan outo. Hirveen paha olla koko ajan, koko ajan sellanen olo et tekis vaa mieli hypätä jostai alas, et tää paska loppuis viimein. Mut silti mä esitän nyt varmaan enemmän kun ikinä ennen. Mä en anna kenenkään nähdä enää mitään, en näytä yhtään mitään, mä aion olla ihan normaali ja esitän että mä oon ihan kunnossa, syöminen sujuu ilman mitään ongelmia, ei tuu huono omatunto,  ku syön ja ei haittaa vaikka mä lihoisin 10 kiloa. Mä esitän, että mun on paljon parempi olla. Vaikka mun on varmaan huonompi olo kun ikinä.  Mä en pysty lupaamaan enää yhtään mitään, en pysty lupaamaan, että 

kyllä mä pärjään,

mä en tee mitään itelleni, 

mä paranen kyllä vielä tän kesän aikana,

musta tulee taas ilonen ja elämänhaluinen tyttö

sori, mä en vaan pysty lupaamaan sellasta,

mitä mä en usko pystyväni toteuttamaan

tai kyllä mä voin luvata 

mutta mä en haluaisi valehdella

mä en tykkää valehdella teille

mutta aikuisille mä aion valehdella

ja muille kenen kanssa mä vietän aikaa

en mä vaan voi mennä sanomaan että 

hei mä saatan tässä piakkoin tehä itelleni jotain

että älkää ihmetelkö jos mua ei näy enää

Mä olin eilen siis siellä ravintoterapeutilla. Siellä se selitti että mitä mun pitäis syödä päivän mittaan ja katottiin kuin paljon mä syön päivän mittaan...

Sit se anto mulle ateriasuunnitelman, jossa on ruokaa ihan vitusti. Laitan tähän nyt että mitä mä joudun syömään joka päivä.

Aamupala

3 viipaletta leipää tai lautasellinen puuroa ja 1 leipä

leiville tai puuroon 2 tl rasvaa

2-3 viipaletta juustoa tai lihaleikkelettä

lasillinen maitoa

Lounas

2 perunaa tai 2dl riisiä/pastaa

1dl lihaa/kanaa/kalaa

tai 3 dl laatikkoruokaa/risottoa

salaattia/lämpimiä kasviksia

2 viipaletta leipää, joille rasvaa

lasillinen maitoa/piimää

Välipala

hedelmä tai 2-3dl marjoja

2 viipaletta leipää, joille rasvaa

2-3 viipaletta juustoa tai lihaleikkelettä

Päivällinen

Kuten lounas tai esim.

3 dl keittoa

2 leipää, joilla leikkeleitä

lasillinen maitoa/piimää

Iltapala

2 viipaletta leipää, joille rasvaa

hedelmä, vapaasti kasviksia

jogurtti/viili tai lasilline maitoa/kaakaota/piimää

Siin on vitusti ruokaa, en tajuu, miten pystyn syömään noin helvetisti. Nyt kyllä mun ei tarvii syödä 2 leipää lämpimän ruuan kanssa, vain 1... Mut silti...

Äsken oli aamupala, ja se alko huutamisel, huusin vaa etten pysty syömään noin paljon kerralla ja en suostu syömään kuin 2 leipää... Sain sitten syödä vain 2 leipää, tai söin yhden sämpylän...

En kyl tajuu, miten tuun selviimään muist ruokailuist, ku toiki oli nii helvetin vaikeet....

sit mut pakotettiin vaa'al, ja painoin järkyttävät 47.2. siis hyi vittu. Jos lihoin tol syömisel noi paljon, niin kui paljon lihoon täl syömisel sit? Vittu mä oon parin viikon pääst sellanen 55 kilonen pallo...

Nyt mä oon päättäny, etten näytä enää kertaakaan noille, et kuin vaikeet syöminen mulle on... En enää kertaakaa ala huuta vittu mistään... Syön vaan kiltisti kaiken mitä annetaan, en enää näytä mitään tunteil noil, nyt panostan enmmän kulissien ylläpitämiseen, ku ne nyt on vähän hajonnu taas...

En tiä kyl mitä sit tapahtuu, ku alkaa ahdistaa liikaa...Sit kyl pelottaa, et teen jotai itelleni, nyttenki tuntuu silt koko ajan, et koht mä oikeesti mieluummin tapan itteni ku syön ja lihon...Ja jos mä nyt syön noin helvetisti ja lihon helvetisti, ni sit saattaa kyl tapahtuu jotai....Koska nyt alkaa mennä tä ahistus jo ihan yli...En saa nukuttuu sen takii, et oon niin läski ja lihon lisää... sit ku oikeesti lihon vitusti, ni sit...

Ja sit mä luulen, et noi lukee tätä mun blogia... koska eilen kirjotin, etten oo syöny noit lääkkeit, ja tänään omahoitaja sit sanos, et ne aikoo kyylätä, et mä varmasti syön kaikki vitamiinit ja kaikki...

Vittu jos ne oikeesti lukee tätä, ni voi vittu. Sit mun pitää mennä johonki muual...

Jos te nyt luette, niin mä toivon, et te sanoisitte sen mulle! Tiiän kyl ettette varmaan sano mitään, mut mä toivon, et te kertoisitte, jos te nyt oikeesti ootte lukenu tätäki blogii....

Nyt taas ahistaa ihan koko ajan

Viime yö meni ahdistuksen vallassa

aamu alkaa ahdistuksen vallassa

koko ajan se seuraa mua

miksei se jätä rauhaan?

En saa nukuttua

kaikki asennot on huonoja

aina mä tunnen mun läskit

mä en pääse niiltäkään pakoon

Pyörin vaan sängyssäni

ja yritän löytää asennon,

jossa mä en tunne kaikkia pehmeitä kohtia mun kehossa

Musiikit soi täysillä korvissa

mä en halua ajatella

mä haluan hukuttaa mun kaikki ajatukset musiikkiin

mä en halua antaa sille äänelle valtaa

joka sanoo että mä en ole tarpeeksi

mä en ikinä ole tarpekksi sille

Musiikkikaan ei peitä sitä kokonaan

mä kuulen sen kuiskutuksen koko ajan

miksen mä pääse siltä pakoon

miksei se jätä mua edes hetkeksi rauhaan

Mä en vaan pysty olemaan sellainen, mitä se haluaa

mä en pysty ikinä olemaan pieni ja hento

musta ei ikinä tule laihaa

mutta se ei silti luovuta

silti se yrittää saada musta laihan

ja mä en pysty toteuttamaan sitä mitä se haluaa

Musta tuntuu taas, että mä oon jo luovuttanu

mä en jaksa enää yrittää nousta täältä

mä haluan vaan antautua sille

se on helpompaa

kuin taistella vastaan

kun mä en kuitenkaan ikinä pääse siitä täysin eroon

se kiusaa mua niin kauan kunnes mä teen mitä se haluaa

Mä en tiedä mikä mussa on

miksen mä voi edes ottaa mun lääkkeitä

mikä mua estää

mä en ole ottanut masennuslääkettä lauantain jälkeen

vitamiineja en ole ottanut ollenkaan

ehkä kerran

enkä mä saa ottaa edes melatoniinia

enhän mä ansaitse mitään apua

kyllähän mä pärjään ihan hyvin ilmankin

Oonko mä ihan sekaisin? Taidan olla

Joo ei se iskä sit tullukkaa... Ei se mikään suuri yllätys ollu, mut oishan se kiva ollu, jos se olis tullu käymää...
Hetken aattelin jo, et jos se jopa tulis,mut onneks en odottanu kauheesti, ni ei tarvinnu pettyy. siihen mä oon jo tottunu mun vanhempien kaa; etten odota mitään, niin ei tarvi pettyä...

Nyt mul on tällee muuten paljon paremp olo jotenki, kun ei tarvii stressata mistään...Enne sitä lontoon matkaa stressasin sitä ihan hirveesti, ja sit mul tuli siitäki varmaan aika hirvee olo. Nyt vaa ahistaa syöminen ja läskit.
Eilen en taas saanu nukuttuu ku oli niin helvetin läski olo,joka paikas liikaa pehmeetä läskiä...
Nyt mä joudun syömään ihan vitusti, 4 kertaa päiväs kaikkee...
aamu:leipä päällysteillä/puuro ja jugurtti
kahentoista aikaan: jotain "kevyttä" niinku salaattia, tänään vissiin kasvissosekeittoa jne.
Puol neljältä: Lämmin ruoka ja maitoa-.-
Iltapala: 2 leipää/puuro ja jugurtti...syön nyt kyl puuroa illalla, koska siin on vähemmän kaloreita kun kahessa leivässä...

Siin on mun päivän syömiset... Ihan helvetisti. Ainakin aamu-ja iltapala on hirveitä...

Alan nyt sit käymään yksin salilla aina aamupäivisin, en varmaan ihan jokapäivä mutta kuitenkin. Pakko kuluttaa jotain tosta kaikesta pois. ja alan menemään pyöräl salil, siinäkin kuluu hieman, yhteen suuntaan on joku 6 km. Ja kun mun pitää jokatapaukses olla ainaki tunti ulkona-.- On se kiva, ku omahoitaja vaa valittaa et mun pitäs liikkuu etten vaa liho-.-"mee lenkil" "mee salil" "Liiku" Se ei vissii tajuu kuin paljo se aiheuttaa mul ahistust sil...

Mul on muuten huomen aika ravitsemusterapeutille, pelottaa mennä sinne, siel mul annetaa tarkat syömisohjeet-.-
Mä oon kyl huomannu, et mun on helpompi syödä sillon, ku mul on joku tietty määrä mitä mun pitää syödä. Ku jos mul ei oo mitään määrää, niin sillo mu ahistaa ku en tiä, et oisinks mä voinu selvitä vähemmälläki syömisel ja sit tulee kaamee läskiolo, jos oon syöny enemmän ku "täytyis"...

Nyt mul on ihan hiton tylsää nykyää, ku ei oo kouluu,ja ei oo mitää tekemist... Alan täsä jossai vaihees käydä salil, mut kuitenki... Tulee kiva kesä-.-

Tänään on tapahtunu jo aika paljon kaikkee,eli aika pitkä teksti tulossa.

Aamulla mä olin vielä sitä mieltä, etten pysty lähtemään Lontoosee, ja sit se piti sanoo omahoitajalle.. Se ei ollukkaa nii helppoo, se oli taas sitä mieltä, et tietty mä olin lähös sinne, se vaa selitti jostai puhelinliittymist ja kuljetuksist aamupalapöydäs, ja en pystyny sanomaa mitää, sen takii et siin oli yks toinenki aikuinen ja sit ahisti liikaa, oisin hajonnu siihen paikkaan, jos oisin sanonu jotai, ja muutenki tuntu tosi pahalt, et se ei enää ees aatellu, et mä en ehkä haluukkaa lähtee sinne... En sit sanonu mitää siin.

Lähettiin sit sinne polille, ja koko automatkan omahoitaja vaan selitti siit matkast, ja mä yritin koota itteeni, etten alkanu itkee siin, ja ytitin saada sanotuks, etten pysty lähtee sinne. Sit sain sanottuu, ku oltii jo melkeen peril, et ”Mä en tiä, pystynks mä lähtee sinne lontoosee” ja sit en pystyny enää estämää kyynelii, vaa ne alko valumaa heiti ku sain suun auki. ”mitenni et pystyis lähtee? Eihän se oo ku viis päivää, kai sä nyt sen verran kestät” Yritä siin sit sanoo jotai, ku on nii helvetin paha olla ja toinen ei ymmärrä yhtään... Sit sanoin uudestaa, etten pysty lähtemää sinne.

”Mikä siin nyt sit on nii pahaa?mikä sua pelottaa eniten?”

”no emmätiiä, kaikki. Ihmiset ja kaikki. Ja en tiä mitä siel tapahtuu.”

”mitenni mitä tapahtuu?”

”no oon nyt saanu jota ihme kohtauksii aina heti ku oon saanu olla yksin hetkenki, ja en tiä mitä siel sit tapahtuu, ku en saa olla yksin hetkeäkään”

”Ooks nyt ihan varma, ettet haluu lähtee sinne?”

”no oon. Ja jos rehellisesti sanotaa, miks mä hauisin lähtee, ni siks, et en jaksa selittä kaikil, miks en lähe ja ...sit siel ei valvota syömist nii paljo...”

”Eli mieluummin sä jäät tänne ja syöt, ku meet sinne?

”Joo”

”No, saat sit kyl ihan ite selittää sil lääkäril ton”

”Mmm”

Eli kyl se lopult sit älys jotenki, ku selitin jotenki tolleen... En ois kyl uskonu, et pystyn sanomaa tolleen sil, noin avoimesti...

Mut sit me mentiin sinne lääkärille, ja olin valmiiks jo hirveen näkönen, ku olin itkeny, ja sit mun piti siel selittää se uudestaa... En mä sielläkää pystyny pitämään itteäni kasas, itkin melkeen sen koko ajan, minkä olin siel... Sit seki oli kyl sitä mieltä, et ehkä parempi et jään ihan tänne Suomeen. Se anto mul sit sairaslomaa ens perjantaihin saakka, ja määräs masennuslääkkeet...

Sit mentii sielt suoraan labraan sydänfilmiin, ja sielt mentii sit koulul selittämään tilanne luokkiksel, pelotti pikkasen mennä sinne välkäl, ku kaikki oli ulkoo, onneks kukaa ei sanonu mul mitään... Luokkiksel omahoitaja selitti, et en lähe lähinnä sen takii, et mul kuulus sydämest joku sivuääni, eli se ei sanonu varsinaist syytä, kyl se sit sano, et psyykkine puoli ei välttämät oo siin kunnos kans, et voin lähtee...

Nyt oon sit sairaslomal, enkä mee kouluu ku hakemaa todistuksen ens lauantaina... Siel on varmaa kiva, ku kaikki kyselee, et miks en tullu lontoosee... En tiä, mitä sanon, varmaa jotai et ”mul on sydämes jotai, ni lääkäri ei antanu lupaa tulla” tai jotai... M tietää aika paljon, oon kertonu sil masennuksest, mut syömisest en oo sanonu mitää... Mut se on vissii kertonu yhel toisel meijän luokkalaisel, kenen kaa en ee oo oikeen ikinä, se vaa lähetti jotai viestei mul tänää, ku pyysin M:lt anteeks sitä, etten tuu. Se lähetti esim. jotai et ”hei olit laittanu M:lle et sul on huono omatunto, mut ei todellakaa tarvii olla, ei saa aatella tollee!! Muista et mikää ei oo todellakaa sun vika :)<3” Olin vähän et jooo...mitä M on oikee sanonu sil?

Nyt vaa vähä pelottaa toi syöminen, joudun syömää 4 kertaa päiväs! Vittu se tulee olemaa vaikeet, tänään oon jo syöny ruisleivän ja jogurtin aamupalaks, ja tonnikalasalaattii lounaaks ihan sairaasti... Viel pitäs syödä lämmint ruokaa ja iltapalal 2 leipää ja jogurtti! Iltapalal tulee ihan varmaa joti ongelmii, en varmana pysty syömää nii paljo iltapalal... Mul menee siihen nyttenki joku tunti... Ja jos tulee jotai ongelmii, ni istun siin varmaa koko illan-.-

Ja nyt täst kaikest pitäs kertoo kaikil, aikuiset sano et niitten pitää kertoo muil lapsil mun syömisongelmast, mut sanoin et se ei varmana kerro, ainoo kenel on vähä pakko sanoo on L, ja sil lupasin sit selittää ite... Muut ei välitä, mut L on nii hiton utelias, et sil on pakko kertoo... Muut on poikii, ja ne ei kehtaa kysyy mitää, vaik tekisin mitä siin ruokapöydäs... Paitsi yks, mut sil ei tarvi sanoo mitää, ku se on sellanen et sen pitäs tietää kaikest kaikki ja se ei ees älyy mitää, se on 11...Omahoitaja selittää sen mun kummisedäl täl viikol vissii,ja sit kans mun tädil, kenen luo oon vissii menos kesäl., sit tän talon johtaja lähettää vissii kirjeen mun iskäl, et sen pitäs tulla tänne käymää...Iha tyhmää, et kaikkien pitää tietää...

Mä oon muute lihonu ihan sairaasti, vaik paino ei oo pahemmi noussu, ni mun keho on kasvanu ihan sikana, mult on varmaa lähteny kaikki lihakset, mul tulee jäätävä kaksari ku esim. istun, ja pää on vähänki alempaa, ennen ei tullu... Ja ranteet on paksuuntunu ihan sairaasti ja vyötäröl on tullu varmaa 5 sentin ihrakerros... Vittu et vihaan itteeni, ku oon näi helvetin läski... Mun on pakko laihtuu, ihan pakko!

Oho, äsken omahoitaja tuli käymää tääl mun huonees, ja kerto jotain hieman yllättävää, se kerto, et se johtaja, sanotaa vaik K, oli lähettämäs kirjet mun iskäl, mut aatteli sit ensin yrittää soittaa sil jos se vihdoin vastais, ja iskä oli vastannu. K kysys, et onks se aatellu tulla tänne käymää täsä lähiaikoina, ja se oli sanonu et ei, ja sit K selitti kaiken sille, kaiken paitsi tän blogijutun... Sit iskä oli kysyny, et voiks se tulla käymää sunnuntaina täällä... Pieni yllätys! En oo sitäkää nähny vissii johonki kahtee vuotee... Kyl se sit vissii vähän huolestus... Kyl me kuitenki joskus oltii aika läheisii, ja nähtiiki viikottain, mut sit se katos johonki... No, nyt me sit ehkä nähään sunnuntaina.

Food or Company?

Mä en oikeesti tiedä mitä mä teen. Mul on kauheit ongelmii kaiken kans, kaikki asiat stressaa hirveesti ja sit ahistaa hitosti koko ajan... Ja sit pitäs päättää huomisaamuun mennes et meenkö mä lontooseen vai en...

Syyt miks haluisin mennä sinne:

Siel mul ois mahis laihtuu, koska siel ei tarkkailla sillee sitä mun syömist.

Sit mun ei tarvis selitellä kellekkää, miks en menny sinne.

Jos en mee, joudun sairaslomal loppu kouluajaks ja joudun syömään siis paljon enemmän ku ennen

Syyt miks en haluu mennä sinne:

Mua stressaa hirveesti kaikki mitä pitää tehä ja kaikkee

En jaksa niit ihmisii

En oikeesit enää jaksa esittää et mua kiinnostais ihmisten jutut ja koko Lontoo

Mua pelottaa et hajoon siel totaalisesti, et mun kulissit ei pysy enää kasassa

En haluis syödä niitten kaa, ku en oo tottunu syömään niitten kaa

En tiä, mitä siel syödään, ja kui paljon mun täytyy syödä siel

Asuisin siel 7 muun meijän luokkalaisen tytön kans samas huonees, enkä usko et kestän sitä

En pysty vaihtamaan vaatteit siel ja muutenki koko peseytyminen yms. on viel hämärää, et miten se toimii

Ei nyt tuu enempää syitä mieleen, mut siin nyt muutama. Ja tuntuu vaa et kyse on siit et kestäks mä paremmi ihmisii vai ruokaa? Syönkö mieluummin täällä helvetisti ja lihon, vai meenkö lontooseen ja syön vähemmän ja yritän olla hajoomat niitten ihmisten keskel?

Nyt mul ois mahis nimittäin olla menemättä sinne lontooseen, huomenna mulla on aika sinne psykiatrisel polil, se on joku lääkeaika, siel mul määrätää jonku näköset masennus/ahdistuslääkkeet, ja silt lääkärilt saisin sairaslomaa,ja kiellon lähtee matkal...

Täl hetkel en oo menos lontoosee, nyt on sellanen olo, et en todellakaa pysty menemää sinne, mieluumin syön helvetisti ku meen sinne... Mut huomen saattaa olla sellanen olo, et syöminen on nii vaikeet, et mieluummin meen lontoosee kärsimää ihmisist, ku syön tääl vitusti...

Tää ilta on menny itkemiseen ja ahdistukseen ja kuolemisen miettimiseen... On taas sellanen olo, et haluisin mieluiten vaan lopettaa tän kaiken ihan lopullisesti... Sakset houkuttaa aika helvetisti,katotaa miten täsä viel käy...

Syöminenki on nyt kyl helvetin vaikeet, ei siitäkään meinaa mitään tulla, mut ei se oo nii kamalaa ku kaikki muu... En tiä, mitä sit tapahtuu, jos jään tänne, ja joudun syömää vaik kui paljo... Saattaa olla, et en vaan pysty syömään nii paljon, ja noi laittaa mut tyylii johonki osastol...

Sen näkee sit, jos jään tänne.

Huomen kirjotan lisää ja kerron, mitä päätin; lähenkö lontooseen vai jäänkö tänne

olin tänään siellä sh-polilla...Mua pelotti ihan sikana mennä sinne, mut kyl se sit ihan hyvin meni loppujen lopuks...

mentii sinne, ja sit se tyyppi siit ilmottautumisest sano et hoitaja ei oo paikalla, pelkkä lääkäri. Se oli helpotus, oli helpompi puhuu siellä. Aluks se kyseli jotai et miten aloin laihduttamaan yms. Sit se punnitsi ja mittas ja kattos hengitysäänet yms. Paino oli laskenu 300g siit koululääkärikäynnist, eli se oli 46.5...Nyt ne sit lisäs ruokamäärää mikä mun pitää syödä ja mua pitää valvoo iltapalanki jälkeen, sen takii et ne luulee, et teen jotai huonees, jumppaan tai jotai, vaik en ees tee mitään-.- Ja sit mun pitää alkaa juomaa maitoo ja syömään kalkkitablettei koska mun kalkkiarvot oli alhaset...Sit mul kuulus joku sivuääni sydämest, ja joudun perjantain sudänfilmiin ja sit meen jossai vaihees johonki ultraanki vissii?

Mut se nainen oli aika mukava. Se "älys" enemmä ku esim. omahoitaja, joka luulee et tää korjaantuu sil et se syöttää mut palloks...Ja se sentään sanos et mun ei tarvii syödä nit nyrtidrinkkei, jos en haluu.Mut jos se ois saanu päättää, ni en ois lähteny lontoosee, koska sit siin on se et mä en syö siellä, koska "mun syömishäiriöajattelu ottaa vallan" tai jotai...Nojoo, en kyl oo syömäs siel paljoo, mahdollisimman vähän... Ja sit se oli tosi tyytyväinen siihen, et oon pystyny syömään noinki paljon ruokaa. Vaik ei se kuulemma tarpeeks oo, ku oon kerran laihtunukki...-.-

Omahoitaja yritti saada silt kauheesti jotai ruokasuunnitelmaa, eikä älynny vaik se lääkäri sanos, et se ei oo ravitsemusterapeutti, se on eriksee ja silt saadaa syömisohjeit...

Mut nyt mun pitäs syödä iltapalal 2 leipää ja jugurtti, en oikeesti pysty! Se sano et "sä voisit syödä, jos pystyt" mut en sit sanonu et en pysty... eli nyt mun sit pitää syödä noi paljo, ja se tulee olemaan ihan helvetin vaikeet...Sen sanoin, et en syö sitä aamupalal, niinku se aluks ehdotti, koska mä en yksinkertasesti vaan ehi, koska nyttenki mul menee aamupalan syömiseen joku puol tuntii... Iltapala tulee sit kestämään aika hiton kauan-.- Ja en yhtään ihmettele, jos alan itkemään....Ei ois eka kerta ku itken samal ku syön...

En nyt taas keksi mitää muuta kirjotettavaa...

I feel so lost, so what can I do?

Mä oon oikeesti ihan hukassa itseni kanssa. 

Mä en tiiä mitä mun pitäis tehä

haluisin vaan laihtua ja laihtua

mutta nyt mulla on ihan pieni ääni päässä aina välillä,

joka sanoo että mä voin luovuttaa, mä voin syödä, mun pitää syödä

mutta mä en saa, en saa syödä, mä lihon, ja mä en halua lihoa

mä en halua luovuttaa, mä en halua lopettaa tätä 

ainakaan vielä

mä en oo valmis siihen vielä

Mä haluun jatkaa tätä vielä

vaikka ihan vähän vaan

mä haluan tuntea itseni pieneksi,

 edes hetkeksi

välillä musta tuntuu vaan, että jos en saa laihduttaa, niin ei mun oo mitään järkeä olla täällä

mä elän vaan laihduttamiselle

ja se viedään multa pois

mitä mulle jää?

Mä en tiedä.

mä en tiedä mitä mä teen

en osaa enää olla onnellinen

tai en mä varmaan ikinä ole ollutkaan, aidosti

mutta nyt mä oon jo niin syvällä, 

etten mä pääse ikinä täältä täysin ylös

mua ahistaa kaikki, mitä mun pitäisi tehdä, 

mä en halua tehdä aina vaan sitä, mitä muut käskee

muuta silti mä teen

enkä valita sanallakaan

koska mä en vaan jaksa

mulla ei oo voimia edes siihen

Ja ne sanoo, että ne ymmärtää

mutta eihän ne oikeesti älyy mitään

ei niillä ole mitään ääniä pään sisällä, jotka käskee tekemään, tai olla tekemättä

Ei niistä maailma näytä näin tyhjältä

eihän tässä oo mitään järkeä

mitä järkeä, että ne lihottaa mut läskiksi

kun mä kuitenkaan en ikinä oo itteeni tyytyväinen tälläsena

sitten kun saan tilaisuuden, niin mä kuitenkin alotan sen uudestaan

ihan sama kuinka kauan siinä menee

ei se auta, että mä käyn ravintoterapeutilla

tai fysioterapeutilla

ei nekään tiedä, kuinka paljon mä inhoan itseäni

ei ne tiedä, mitä mä nään, kun katson peiliin, ja näen itseni

ei ne tiedä siitä inhosta, joka muhun vyöryy, kun katson itseäni

ne ehkä sanoo, että ne tietää

mutta ei ne oikeasti voi tietää

ainoastaan mä tiedän sen

koska mä olen kokenut sen

ja koen sen joka kerta kun nöen itseni

ei ne tiedä, että jos ne ei anna mun laihtua, niin mun ei oo mitään järkeä jatkaa tätä enää

Mä itken taas koko ajan

ei siihen tarvita kuin yksi katse tai sana

niin mun kipu yltyy niin pahaksi 

että se tulee ulos

mutta jos se vielä pahenee, sekin loppuu taas

ei sitä kauan kestä

sitten se kaikki jää mun sisälle

eikä tuu ulos kyynelinä

vaan verenä

jonka määrä kasvaa kun olo pahenee

anteeksi, mä en vaan pysty kertomaan tätäkään niille

en sano puoliakaan mistään kenellekkään ääneen

mä en vaan pysty

ei sanat kerro mitään

ei ne kuvaa tätä oloa yhtään

tai sitten mä en vaan osaa sanoa oikeita sanoja

Tosiaan, perustin vielä kolmannen blogin, koska tän lastenkodin aikuiset löysi ton elämän sirpaleet-blogin... Laitoin sen salaseksi, mutten halua kirjottaa sitä salasena, joten tein uuden blogin.

Pitäiskö mun kertoa hieman itsestäni...

Eli mä oon 16-vuotias tyttö, ja asun siis lastenkodissa. Mun toisessa blogissa lukee enemmän mun menneisyydestä, tästä pääset siihen. Kannattaa ehkä muutenkin lukea tota blogia, että pääsee mukaan...
Mä kirjotan tänne siis kaikkea, mitä mun päässä liikkuu...Masennukset, ahdistukset, syömisestäkin varmaan...

 Nyt on tapahtunut paljon kaikkea tässä lähiaikoina, kun aikuiset sai tietää tästä kaikesta paskasta. On lähetteet jokapaikkaan, lasten ja nuorten psykiatriselle polille ja sitten sh-polille kans. Siellä psykiatrisella olin jo kerran, ja se oli tosi ahdistavaa, mutta maanantaina uudestaan juttelemaan sinne sen pelkän sairaanhoitajan kanssa tarkemmin tästä mun tilanteesta...Jos siellä pystyisi kertomaan vähän enemmän, kun en keskiviikkona uskaltanut, kun oli monta ihmistä...Ensi Keskiviikkona menen sinne sh-polille, siellä tehään terveystarkastus, ja sitten jutellaan ravitsemusterapeutin kanssa mun tulevasta ruokavaliosta-.- Sitä en haluis yhtään, koska mä en haluu lihoo yhtään! oon nyttenkin lihonut jo ihan tarpeeksi, en tiedä yhtään kuin paljon painan, mutta veikkaan, että jotain 48kg...hyi helvetti! Ku nyt mul meni just hyvin laihdutuksen kanssa, ja sit noi menee pilaamaan sen-.- Nyt mun pitää syödä ihan vitusti, ja määrä viel kasvaa, ku saan sen suunnitelman.... en vittu haluuu! mun ei tarvii syödä noin paljon, noi ei älyy vittu mitään!!! Ja ne otti mun vaa'an pois!! Ahistaa, kun en tiedä tarkkaan, kuin paljon oon lihonu! Ja muutenkin ahistaa kaikki ihan helvetisti!

Mä oon muutenkin jotenkin ihan hukassa, tuntuu ettei missään oo mitään järkee...mitä mä teen, kun en voi laihduttaa? Mä en keksi mitään. Mä haluun vaan laihtua vähän pienemmäksi.  Ja noi haluaa lihottaa mut vielä läskimmäksi. Ja mä en suostu! en vitus oikeesti. Mut en voi oikeen ruuastakaan kieltäytyä, kun ne laittaa mut heti osastolle, ja ne saa mut sinne ku ne sanoo et ne ei ota vastuuta musta...perkele!

En nyt taas osaa kirjottaa oikeen mitään, mun pää on nykyään oikeesti ihan tyhjä!-.- sori...